maanantai 30. joulukuuta 2013

vaikka en uudenvuodenlupauksia harrastakaan



Oon niin kamalan kyllästyny tuntemaan itteni kaikessa niin huonoksi. Sellanen elämä ei oo hauskaa, se ei vie mua mihinikään. Mie haluun lopettaa sen itsesäälin ja epävarmuuden ja huonon itsetunnon kierteen. En ehkä ole sosiaalinen ja puhelias, mutta ei mun tarvikaan olla. Mulla on muita vahvuuksia ja voin keskittyä niihin ja niiden kehittämiseen. Ja riittää, kun alotan pienistä asioista; tilasin tänään ensimmäistä kertaa kahvilassa teetä. En oo tehnyt sitä ennen koska tilanne oli uusi, ja sisälsi liian ison riskin tehdä jotain väärää. Ihan hyvin se meni.
Liikaan itsekritiikkiin ja perfektionismiin taipuvaisena henkilönä stressaan turhasta ja odotan iteltäni liikoja, mikä johtaa siihen ettei mikään ikinä kelpaa. Nyt mä lasken rimaa. Annan anteeksi. Hyväksyn. Opettelen arvostamaan. En enää muista millanen oikeesti olin, ennen alamäkiä, mutta mä päätin nyt ettiä sen henkilön uudelleen. 

torstai 26. joulukuuta 2013

tiistai 24. joulukuuta 2013

lauantai 14. joulukuuta 2013

tiistai 10. joulukuuta 2013

torstai 5. joulukuuta 2013

vionan ensilumi



Se oikeesti oli ihan hypersulosta antakaa anteeks piirros D:

nyt


Oon välillä liian dramaattinen, itken turhasta ja valitan aiheettomasti, enkä aina kehtais julkasta näitä tällasia. Mutta itellenihän mä tätä blogia teen, oikeestaan. Laitan nää nyt tänne silläkin uhalla että joskus vielä nolottaa. Tällä hetkellä musta vaan tuntuu tältä. Ei ehkä huomenna, ei ehkä viikon päästä, mutta nyt.

tänään en tee läksyjä

Tästä ei keskiviikkoilta parane. Ei mitenkää. ♥


tiistai 3. joulukuuta 2013